)
Henkilökuvassa Amanda Söderblom
Rud Pedersen -brändin takana on laaja kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja strategisesta viestinnästä. Henkilökuva-sarjassamme esittelemme, millaisista ihmisistä asiantuntijoidemme joukko koostuu.
Kuka olet ja mikä on roolisi Rud Pedersenillä?
Toimin Public Affairs -konsulttina ja työskentelen pääosin ICT-, rahoitus- ja elintarvikealan asiakkuuksien parissa. Työni on monipuolista, mutta tällä hetkellä siinä korostuu erityisesti toimialaseuranta kansainvälisille asiakkaille, johon kuuluu muun muassa olennaisten lakihankkeiden seuranta Suomessa. Lisäksi tuen asiakkaitamme sidosryhmätyössä, erityisesti suhteiden rakentamisessa päättäjiin, ja osallistun projektiluontoisesti esimerkiksi markkinoille tulon tukemiseen Suomessa.
Mikä on ammatillinen vahvuutesi, josta asiakkaamme hyötyvät?
Vahvuuteni on hahmottaa kokonaiskuva ja tunnistaa nopeasti olennaiset yksityiskohdat. Tämä auttaa asiakkaitamme keskittymään olennaiseen ja edistämään tavoitteitaan. Erityisosaamiseni on ICT:n, elinkeinopolitiikan ja aluekehityksen kysymyksissä.
Mitä toivoisit organisaatioiden ymmärtävän paremmin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta?
Kirjoitin kolme vuotta sitten harjoittelijablogiini oivalluksen, että vaikuttaminen on kuin palapeli, joka koostuu monesta eri osasta – ja olen tästä edelleen samaa mieltä. Toivoisin, että organisaatiot näkisivät vaikuttamisen laajempana kokonaisuutena. Se ei ole vain yksittäisiä tapaamisia päättäjien kanssa, vaan pitkäjänteistä työtä, jossa rakennetaan ymmärrystä, luottamusta ja uskottavuutta monin tavoin, pala palalta. Parhaimmillaan se on jatkuvaa vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa, ei pelkkää reagointia päätöksenteon hetkellä.
Mikä inspiroi sinua eniten työssäsi?
Minua inspiroivat työssäni erityisesti erilaiset asiakkuudet sekä mahdollisuus työskennellä eri toimialojen ja teemojen parissa. En ole aiemmin ollut näin sisältörikkaassa työssä, jossa pääsen haastamaan itseäni päivittäin. Lisäksi kollegani ovat minulle suuri inspiraation lähde. On myös motivoivaa saada työskennellä omien kiinnostuksen kohteideni parissa yhteiskunnallisten kysymysten, politiikan ja yritysmaailman rajapinnassa.
Mitä harrastat?
Tällä hetkellä lenkkeilen ja puuhaan kaikkea koirani kanssa. Myös matkustelu ja eri kulttuureihin tutustuminen on erittäin lähellä sydäntä. Pelasin jalkapalloa 14 vuotta ja olen jo pitkään kaivannut takaisin kentälle, joten voi hyvin olla, että futiskengät palaavat jalkaan lähitulevaisuudessa.
Kerro jotain yllättävää itsestäsi?
Vapaa-ajalla uppoudun usein rikos- ja true crime -sisältöihin – katson ja luen niitä enemmän kuin mitään muuta. Pienenä haaveilin rikostutkijan urasta, joten kiinnostus asioiden taustojen selvittämiseen ja ymmärtämiseen on kulkenut mukana jo pitkään, vaikka urapolku lopulta veikin toiseen suuntaan.
Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Riley Sager – The Only One Left
Mihin ajankohtaiseen asiaan organisaatioiden kannattaisi juuri nyt kiinnittää huomiota?
Eduskuntavaalit 2027 sekä tulevat digipainotteiset EU-esitykset, kuten toukokuussa julkaistava “tech sovereignty package”, jossa korostuu viimeaikainen keskustelu teknologisesta suvereniteetista.