Suo siellä, vetelä täällä

Englantilais-amerikkalainen historioitsija, Columbia-yliopiston professori Adam Tooze kirjoittaa usein "polykriisista", suomalaisittain monikriisistä. Pähkinänkuoressa sillä tarkoitetaan tätä nykyhetkeä, jossa elämme: ihmiskunta ei kohtaa vain yhtä kriisiä tai edes useampaa yhtäaikaista kriisiä, vaan useampia toisiaan kiihdyttäviä kriisejä. Usein vielä siten että jos yksi kriisi ratkotaan huonolla tavalla, se voi johtaa muiden pahentumiseen.

Ei tarvitse olla kovin suuri visionääri nähdäkseen, miten sotiminen Persianlahdella on kiihdyttänyt monikriisiämme. Pörssikurssit heiluvat ja Aasiassa useampi maa säännöstelee jo polttoaineen myyntiä. Euroopassa ja Suomessakin on herännyt halu helpottaa akuuteinta hätää alentamalla bensiinin ja dieselin verotusta. Tämä taas ei oikeastaan millään tavalla ratko kriisin ydintä, öljyriippuvuuttamme, vaan päin vastoin veroale pitkittäisi sitä. Samalla helposti unohtuu, miksi ylipäätään yritämme pyristellä irti fossiileista; ilmastonmuutos kun ei odota eikä neuvottele. Ja samanaikaisesti pitäisi kyetä sodan ja rauhan kysymysten lisäksi ratkomaan niin pakolaiskriisiä, Euroopan väestökriisiä kuin sukupuuttoaaltoakin.

Tuntuu kuitenkin tutulta. Monikriisin ratkaisun avaimet ovat lopulta politiikassa. Ajattelen, että poliittisessa vaikuttamistyössä ratkotaan todella usein nimenomaan monikriisiä. Vaikka lobbauksen tavoite olisikin sinänsä simppeli – "Veroale meille! Säätäkää laki!" – ei tämä haluttu lopputulos suoraan vastaa yhteiskunnan esittämiin kysymyksiin tai toiveisiin. Miten ehdotus vaikuttaisi maassamme laajemmin? Ketä se hyödyttäisi? Entä miten poliittinen päätöksentekijä itse hyötyisi siitä, että olosuhteita muutettaisiin? Minkä haasteen lopputuloksemme ratkaisee? Harva meistä on vuoden 2007 Nokian kaltaisessa asemassa, jossa yrityksen merkitys kansantaloudelle on niin suuri, että valtio kysyy, kuinka korkealle hypätään, jos käydään valtioneuvostolla kylässä.

Seuraavaa hallitusohjelmaa sorvaavia poliitikkoja ei käy kateeksi. Henkinen paine luoda positiivista näkymää on suuri, mutta kasvava valtionvelka ja sen suitsimiseksi luotu velkajarru asettavat tiukat raamit valtion keinoille. Siksi kaikki ideat ovat enemmän kuin tervetulleita – etenkin jos se idea ei ratko vain yksittäisen yrityksen tai edes sektorin haasteita, vaan sen voidaan ajatella ratkovan maamme monikriisiä.

Kirjoitusta lopetellessa pörssi onkin nousussa. Näin se onni heittelee. Monikriisi ei kuitenkaan katoa.

Kirjoittaja Hannu Oskala on Rud Pedersenin infra- ja liikenneasiakkuuksien tiimin johtaja.