Valoa hämärään – myyttejä ja todellisuutta lobbaamisesta, osa I

Sitten iskin oikein kultasuoneen, kun luin Verkkouutisten julkaiseman blogin "Lobbarit elävät hämärässä" -kirjoituksen, jossa emeritusprofessori Matti Wiberg purkaa tuntojaan siitä, miten hän ei ymmärrä eikä tiedä, mitä me teemme työksemme. Teksti oli niin rouhea kooste erilaisia väitteitä ja oletuksia, että tyhjän paperin kammo katosi kerralla. Jos joku kokee tämän työn hämäräksi, siitä on erinomainen syy kirjoittaa oikein sarja, jossa sytytetään valot ja pistetään päivä paistamaan.

Otetaan tähän ensimmäiseen blogiin lähtökohdaksi emeritusprofessorin tekstin ensimmäinen virke: "Toisinaan yhteiskunnallisessa keskustelussa jää valtaisia katveita, joihin päivänvalo ei yllä", koska, itse asiassa, juuri tästä meidän työssämme on kyse. Tosin ehkä eri tavalla kuin Wiberg taitaa tarkoittaa.

Yksikään ihminen ei tiedä kaikkea. Yksikään päättäjä ei tiedä kaikkea – toisinaan ei edes paljoa – niistä asioista, joista on tekemässä päätöksiä. Lobbarin (tai edunvalvojan) tehtävänä on tuoda päivänvaloon asioita, jotka muuten saattaisivat jäädä päätöksenteossa pimentoon: esimerkiksi sen, miten tulossa oleva sääntely vaikuttaa tiettyyn toimialaan käytännössä. Suomessa eduskuntaan tulee vuosittain noin 200–300 hallituksen esitystä. Jokaisen taustalla on lukematon määrä yksityiskohtia, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia eri toimijoille. Kaikkea ei kukaan ehdi itse kaivaa esiin. Edunvalvonta ei ole salatiedettä, vaan tiedon välittämistä.

Viestinnällä on valtaa. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten sanat muokkaavat todellisuutta – hyvässä ja pahassa. Odotamme päättäjiltä selkeyttä. Turhaudumme, jos emme ymmärrä, mitä he tavoittelevat. Ärsyynnymme, jos koemme, että he eivät puhu juuri meille. Ja suorastaan suutumme, jos tärkeistä asioista vaietaan kokonaan.

Sama logiikka toimii myös toiseen suuntaan. Jos yritys, järjestö tai viranomainen haluaa vaikuttaa päätöksentekoon, sen on osattava kertoa asiansa selkeästi, oikealle ihmiselle ja oikeaan aikaan. Kukaan ei halua olla se, jolle tullaan valittamaan asiasta, joka ei hänen vastuulleen kuulu. Kukaan ei jaksa kuunnella epäselvää puhetta, josta ei käy ilmi, mitä sillä haetaan. Eikä yleensä ole helppoa korjata päätöstä, joka on jo tehty. Ainakaan nopeasti.

Tässä ei ole mitään hämärää. Kyse on perusasioista. Perusasioita ei kuitenkaan pidä sekoittaa itsestäänselvyyksiin. Oikeiden päättäjien tai ajoituksen tunnistaminen ei ole helppoa, jos se ei ole jokapäiväisen työn ytimessä. Meidän tehtävämme on auttaa juuri siinä, miten kertoa oikealle päättäjälle, oikeassa vaiheessa valmistelua, miksi jokin yksityiskohta on merkityksellinen.

Mitä edunvalvonta oikeastaan on?

Otan tähän lähempään tarkasteluun myös toisen lainauksen tuosta "lähdeaineistostani": "Lobbauksen ydintä on edunvalvonta. Sen peruskaava on yksinkertainen: edut meille, kustannukset muiden maksettaviksi." Kuulostaa nokkelalta. Paitsi, että se on sekä käsitteellisesti että käytännössä väärin.

Mitä (organisaatioiden) edunvalvonta oikeastaan on? Organisaation edunvalvonta tarkoittaa sen tavoitteiden, toimintaedellytysten ja näkökulmien tuomista osaksi julkista päätöksentekoa. Se on systemaattista vuorovaikutusta lainsäätäjien, viranomaisten ja muiden päättäjien kanssa tilanteessa, jossa päätökset vaikuttavat organisaation toimintaympäristöön. Yritys, järjestö, kunta tai tutkimuslaitos ei “valvo etua” abstraktissa mielessä, vaan pyrkii varmistamaan, että erilainen sääntely, rahoitusratkaisut tai esimerkiksi hallinnolliset linjaukset ovat ennakoitavia ja toteuttamiskelpoisia, ja ettei niistä koituisi toiminnalle haittaa. Tähän näillä toimijoilla on avoimessa demokratiassa täysi oikeus. Itse olen sitä mieltä, että myös velvollisuus.

Edunvalvonta on oman osallistumisoikeuden käyttämistä julkisen vallan käytön yhteydessä. Se on tietoa, vaikutusarvioita, vaihtoehtoja ja riskien avaamista päätöksentekijöille. Ilman tätä vuorovaikutusta päätöksiä tehtäisiin kapeammalla tietopohjalla.

Yhteiskunnassa on samanaikaisesti ratkaistavana useita isompia ja pienempiä haasteita: terveydenhuollossa tarvitaan uskottavia malleja hoitojonojen purkamiseen ja kustannusten kasvun taittamiseen ilman, että hoidon laatu heikkenee; lääketeollisuudessa ja terveysteknologiassa kamppaillaan sen kanssa, miten innovaatiot saadaan nopeammin potilaiden käyttöön samalla kun julkinen talous kestää niiden rahoituksen; energia-alalla haasteena on yhdistää toimitusvarmuus, kohtuuhintaisuus ja ilmastotavoitteet tilanteessa, jossa geopoliittiset riskit ja investointitarpeet kasvavat; teollisuudessa pohditaan, miten säilyttää kilpailukyky kiristyvän sääntelyn ja globaalin kilpailun puristuksessa. Turvallisuuspolitiikassa korostuu kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, hybridiuhkiin varautuminen ja huoltovarmuuden vahvistaminen. Näissä kysymyksissä ei ole kyse yhden toimijan voitosta toisen kustannuksella, vaan monimutkaisista kokonaisuuksista, joissa päätökset heijastuvat laajasti niin talouteen kuin ihmisten arkeenkin.

Hyvä lobbari pyrkii aina löytämään myös ratkaisuja päättäjän pöydällä oleviin ongelmiin. Useimmille organisaatioille näiden asioiden pohtiminen ei ole niiden ydintoimintaa. Siksi meitä pyydetään avuksi: lisäämään ymmärrystä, sparraamaan ja antamaan neuvoja.

Mutta entä väite “yksinkertaisesta kaavasta”: edut meille, kustannukset muiden maksettaviksi? Väitteen logiikka ontuu useammastakin syystä:

Ensinnäkin: politiikka ei ole nollasummapeliä.
Onnistunut sääntelyratkaisu voi tuottaa samanaikaisesti hyötyjä useille tahoille. Esimerkiksi selkeämpi ja ennakoitavampi lainsäädäntö hyödyttää yritysten lisäksi myös työntekijöitä, asiakkaita ja mahdollisesti myös julkista taloutta. Kun toimintaedellytykset ovat vakaat, investoinnit, työpaikat ja verotulot yleensä seuraavat perässä. “Me vastaan muut” -kehys ei vastaa todellisuutta, jossa intressit ovat usein osittain päällekkäisiä.

Toiseksi: kustannukset eivät häviä, vaikka niitä ei tunnisteta.
Jos päätöksiä tehdään ilman vaikutusten arviointia tai toimialan kuulemista, kustannukset voivat kasautua tai voi syntyä uusia kustannuksia – ja päätyä veronmaksajien tai kuluttajien maksettaviksi. Parhaimmillaan edunvalvonta voi tuoda näkyviin sääntelyn ei-toivottuja sivuvaikutuksia ja auttaa välttämään huonoja ratkaisuja. Se ei ole kustannusten siirtämistä, vaan kustannusten läpinäkyväksi tekemistä.

Kolmanneksi: edunvalvonta toimii julkisen vallan asettamissa rajoissa.
Demokraattisessa järjestelmässä päätöksentekijä punnitsee eri intressejä ja vastaa kokonaisuudesta. Lobbaaja ei tee päätöksiä eikä voi “ulkoistaa” kustannuksia ilman, että poliittinen johto hyväksyy ratkaisun. Väite yksinkertaisesta kaavasta ohittaa tämän institutionaalisen todellisuuden. Mitä useampaa tahoa ja näkökulmia – myös keskenään ristiriitaisia - päättäjä ja/tai virkamies kuulee työssään, sitä punnitumpia ehdotuksia ja päätöksiä on mahdollista tehdä.

Neljänneksi: maine ja legitimiteetti rajoittavat toimintaa.
Organisaatio, joka systemaattisesti tavoittelisi hyötyä muiden kustannuksella, menettäisi kyllä nopeasti uskottavuutensa. Pitkäjänteinen edunvalvonta perustuu siihen, että esitetyt ratkaisut ovat perusteltavissa laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Tämä ei tarkoita, etteikö edunvalvonnassa ajettaisi omaa etua. Tietenkin ajetaan. Mutta väite, jonka mukaan koko toiminnan ydin olisi kustannusten siirtäminen muille, yksinkertaistaa monimutkaisen vuorovaikutusprosessin karikatyyriksi, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa.

Edunvalvonnan “peruskaava” on todellisuudessa:

1. tunnista päätös, joka vaikuttaa toimintaympäristöön
2. analysoi sen vaikutukset
3. tuo päätöksentekoon tietoa ja vaihtoehtoja
4. hyväksy, että lopputulos syntyy eri intressien punninnassa, ei yhden toimijan tahdosta.

Puhe salamyhkäisestä kulissipelistä on vanhentunutta. On kaikkien etu, että yhteiskunnallisesta edunvalvonnasta on tullut ammattimaista ja avointa.

Seuraavassa blogissa kerron sitten siitä, minkälaisia ihmisiä meillä työskentelee ja mitä me osaamme (tai emme). Odotellessa voit käydä tutustumassa työntekijöidemme henkilökuviin.

Kirjoittaja Karoliina Loukari on ollut vuodesta 2000 lähtien eri tehtävissä niin lobattavana, lobbarina ja kuin nyt myös neuvonantajana muille. And proud of it!